Pissaton päivä!

Tänään on virallisesti ensimmäinen päivä, kun Sepe oli koko työpäivän yksin kotona, eikä aamulla töihin lähteissä eikä iltapäivällä töistä tullessa lattialla ollut pissapisaraakaan! Tästä se lähtee, mahtavaa, sergeant!

Viime viikonlopun Sepe vietti mamman kanssa mökillä. Sepe rakastaa saarta, siellä saa juosta vapaana, olla ulkohommissa mukana ja päivystää. Perjantaina tehtiin pieni sienireissu saaressa. Iskäkin tuli töistä mökille ja Sepe juoksikin innoissaan vastaan. Tervehtimisriehumisessa se vinkaisi kivuliaasti. Yritettiin katsoa mihin sattui, mutta poika käveli normaalisti, joten ajateltiin, että kaikki on ok. Vähän myöhemmin päätä paijatessa vinkaisut toistuivat, yritin etsiä päänympäriltä kipukohtaa, mutta mitään ei löytynyt. Myöhemmin illalla äitini löysi Sepen kaulasta karvan seasta ampiaisen. Ilmeisesti se oli pistänyt Sepeä. Mitään oireita ei kuitenkaan tullut, joten oltiin onnekkaita.

Illalla menin itse ajoissa nukkumaan ja Sepe jäi vanhempieni kanssa Saunakoiraksi, eli päivystämään saunan verannalle. Sepe oli varoittanut reippaasti soutelijoista ja tuli mökkiin porukoiden mukana. Seurakoira, isolla ässällä.

Lauantaina tehtiin sieniretket pariinkin lähisaareen, yhteensä parituntia. Vieraissa paikoissa Sepe oli kiinni lähimökkien takia, mutta metsässä kulkeminen sujui hienosti, Sepe osasi kiertää esteitä oikeilta puolilta eikä vetänyt. Saalistakin saatiin. Mutta kyllä Sepe olikin iltapäivän ja illan väsynyt! Mökillä se vain nukkui jaloissa ja kävi pihalla pissalla. Kertaakaan koko viikonloppuna Sepe ei muuten pissannut sisälle, vaan tuli aina pyytämään ulos, mahtavaa sekin!

Mökillä Sepe nautti vapauden ohella varmaan eniten myyrien pyydystämisestä. Äitini antoikin luvan saalistaa kaikki jos vain tarmoa riittää. No Sepe ainakin yritti kovasti.

Tässäpä pika kuulumiset taas tänään, kuvia tulee, kun ehdin laittaa! :)

Puoli vuotta Sepeä

Sepedemus the Dog täytti tänään sisaruksineen puolivuotta. Päivää juhlittiin extraleikeillä ja pitkällä lenkillä Pihlajavuorelle, Sepe sai juosta vapaana ihan elämänsä kyllyydestä. Iltalenkilläkin vastaan tuli Kaapo-koira, jonka kanssa Sepe pääsi leikkimään. Kaikin puolin Sepe on ollut iloinen ja leikkisä.

Synttäriposet Pihlajavuoren huipulla

Synttäreitä on varjostanut kuitenkin suru-uutiset toissa päivältä. Sepen sisko, Ruby, jäi auton alle ja menehtyi. Vaikka itku ei ole mikään ominaispiirteeni, istuin lattialla silmät vuotaen vaikka kuinka kauan. Tuli niin selväksi, että se voisi olla myös meidän koira. Ei voi muuta kuin toivoa jaksamista Rubyn perheelle. Erityisen pahalta Rubyn pois meno tuntui, koska Sepe ja Ruby olivat kuin kaksi marjaa, Sepe menetti kaksosensa. Ja myös siksi, ettei Sepe ehtinyt nähdä Rubya meille muuton jälkeen. No, eipä se taida näistä sisarustapaamisista mitään ymmärtääkään, hyvä niin.

No takaisin vähän iloisempiin aiheisiin. Sepen synttäri-iltapaino oli 15,6kg, poika kasvaa kohisten. Merkkausta Sepe harjoittelee ahkerasti. Iltapäivällä töistä tullessa ei ollut tullut pissaa lattialle ja Sepe pidätti vielä ruuankin yli. Tosin heti kun ulko-ovesta päästiin, nesteitä poistui aivan tolkuton määrä. Hyvin sitä silti riitti koko lenkin varrelle. Lenkillä Sepe pysyi koko ajan 20m säteellä ja tuli aina kutsuttaessa. Tuollainen lenkkeily Sepen kanssa on niin kivaa. Niin ja ei muuten nähty lenkillä yhtään ihmistä. Kotipihassa Sepe saikin sitten kolmet uudet rapsut.

Sepe on muuten osallistuvan koiran sanakirjamääritelmä. Kun ollaan mökillä, Sepe menee aina mukana hakemaan puita, käymään huussissa, ihan mitä vain. Kun ollaan kotona ja Jussa pelaa, makaa Sepe jaloissa pöydän alla. Kun minä ompelen tai leikkaan kappaleita, hengailee Sepe kankaiden tai kaavojen päällä, tai makaa jaloissa ompelukoneen rauhoittavassa surinassa. Hauska heppu, ei voi muuta sanoa.

Merkitsemisharjoitukseen järjesty!

Aamu alkoi tänä aurinkoisena sunnuntaina vähän seitsemän jälkeen. Koska miehen unta datatun yön jälkeen ei häiritse mikään (paitsi ulkoa puskeva auringon valo), oli minun noustava sinnikkäisiin "Ootteks te jo hereillä?" -tarkastuksiin. Aamupalaa laittaessani Sepe sitten yritti sinnikkäästi oksentaa tyhjästä mahasta matolle. Limaahan sieltä sitten vain tuli, useampaan kertaan. Täytyy seurailla tilannetta. Aamupala ei maistunut, ei itseasiassa edes koskenut, mutta toivottavasti päivän mittaan kippo tyhjenee, onhan siihen laitettu sekaan maitohappobakteeritkin.

No käytiin sitten aamu pisulla, 20min pyrähdyksestä en edes kehtaa puhua lenkkinä. Toissapäivänä näin Sepen ensimmäistä kertaa pissaavan niin kuin isot pojat on näyttänyt, koipi kohti taivasta, ja tänä aamuna sitä sitten harjoiteltiin oikein urakalla. Sepekin näytti piristyvän ihan silmissä kun pääsi haparoiden seisomaan kolmella jalalla ja lirauttamaan joka puskan juureen. "Tämä se vasta on elämää!"

Tuona samaisena perjantaina, kun pissaus tyyli muuttui, tuli herralle myös kiitettävät 15kg täyteen. Sylikoiramitoissahan se vielä on, vaikka ollaankin saman korkuisia, kun istutaan rinnakkain lattialla. Vastahan meille tuli se yhdellä kädellä kannettava karvapallo!

Käytiin lenkkeilemässä vanhan varuskunnan maastoissa ja ihmettelemässä juoksuhautoja ennenkuin ne kaivetaan ylös.

Vietettiin hyvin ansaittua yhden viikon kesälomaa tuossa edellisviikolla ja aloitettiin se kolmen päivän mökkeilyllä. Sepe rakastaa saarta. Siellä vetää vapaata mäkitreeniä noin 16h päivässä (ja vain 16, ei 24, koska mamma pakottaa sisälle yöksi, vaikka kuinka yrittäisi piiloutua talon alle) ja seurailla puiden kantoa, saunomista, syömistä, melomista... Soutuveneessä Sepelle meinasi vähän tulla tylsää, se kun liikkui niin armottoman hitaasti.

Keskiviikkona lähdettiikin sitten käymään kaupunkikotona, oikeassa kodissa. Vaikka Sepe onkin nyt suuremman osan elämästään viettänyt Keski-Suomen pimeässä korvessa, se sopeutuu kyllä vähän suurempaan ihmismassaan huomattavan hyvin. Itseasiassa esimerkiksi lenkkipolulla muiden ohittaminen sujuu paljon paremmin, lähes loistavasti! Johtunee joko siitä, että jokainen vastaan tulija ei ole tuttu tai tutuntuttu, joten niitä ei vain kiinnosta, tai sitten siitä, että vastaan tulijoita on vaan niin paljon, ettei enää jaksa kiinnostua jokaisesta.

On niissä vastaan tulijoissa myöskin huonot puolensa. Fillarin saa kulkemaan aika napakkaa tahtia ja tilannenopeus tahtoo olla vähän teoreettinen käsite, ainakin osalla. Yhden tilanteen jälkimainingeissa pääsi muutama voima sanakin. Noin 1,5m leveä kevyenliikenteen polku, vastaan tulee fillari, jonka näki hyvin jo kaukaa. Vainoharhaisen hyvän kuuloni ja maalla opitun "kukas siellä pihassa nyt on?" -kyttäyksen ansiosta havaitsin, että myöskin selän takaa lähestyy fillari, about samalla etäisyydellä. Ja takaa tuleva ei tehnyt elettäkään, että olisi himmannut ohitettavan kohdalla, vaikka näki, että myöskin edessä tulee fillari. Pikatilanteen ratkaisu, minä ja koira ojassa. Fillarit kohtasivat n. 2-5m edessämme, johtuen lähinnä siitä, että edestä tuleva hiljensi vähän vauhtiaan. Jos ei oltaisi väistetty ja jos se edestä tuleva fillari ei olisi himmannut, oltaisiin kohdattu samassa kohdassa ja meistä olisi ollut jäljellä vain märkä läntti. Rispektit työmatkapyöräilylle, mutta jos jotain kovaa olisi ollut kädessä, olisi se kyllä sen takaa tulleen takaraivoon lentänyt, niin paljon sieppasi.

No, lauantaina tuli kavereita kylään ja illalle oli liput Musen keikalle. (Aivan mahtava show by the way, vaikkei musiikki suosikkia olisikaan, ihan vain massiivisen esityksen takia kannattaa joskus käydä katsomassa, jos tilaisuus tulee.) Olin aiemmin aamupäivällä käynyt kaupungilla ja löytänyt alesta kaksi paria uusia kenkiä, kiilakorolliset tennarit/nilkkurit, jotka pääsivätkin keikalle (ilman niitä en olisi nähnyt sitäkään vähää permannolla) ja kerrankin sopivan korkoisella korolla varustetut perus avokkaat vieläpä räleässä värissä. Avokkaat jäi eteiseen, eihän meidän koira ole ikinä koskenutkaan kenkiin. Lähtiessä tehtiin Sepelle erilaisia pahvipötköjä herkkutäyttein, jotta aika ei kävisi niin pitkäksi.

Takaisin tullessa kämppä oli täynnä pahvia, yllätys. Mutta: yksi avokas puuttui eteisestä ja sohvan vierestähän se löytyi. Sen korossa ei ollut kuin metallitappi ja vähän täyteainetta jäljellä (piti napata kuva, mutta jäipä ottamastta). Näytin sitä mies-ystävälle (siis ystävälle, joka on mies, onpa kömpelö ilmaisu) ja ensimmäinen reaktio oli tulla halaamaan. Lohduttavia sanoja: "Sä voit aina ajatella, että ne olis kuitenkin ollut jalassa ihan paskat." Niin, kertaakaan en ehtinyt käyttää. Voin vaan kuvitella sen hetken: Sepe nuuskii nurkkia ja etsii uutta pahvipötköä, aika ovelastihan niitä on ripoteltu pitkin kämppää. Oi mutta mitä eteisessä onkaan! Tämä onkin jotain aivan uutta! Se näyttää vähän kengältä, mutta se ei haise yhtään iskän tai mamman hikivarpailta.. Ne on ostanut mulle tätä iltaa varten uuden lelun! Ai että! Tämähän on kiva, vähän heppoinen vaan tämä puru osa, ei oikein kestä käsittelyä!

Niin. No, onneksi eivät olleet kalliit, nilkkurit olisi itsettänyt jo vähän. Vieraiden kengät pääsikin sitten hattuhyllylle.

Automatkat meni Sepeltä loistavasti, ei kuolaa, ei oksennusta, pikku pätkiä makoilua ja keskimmäisellä takapenkillä päivystämistä. Takaisin tullessa autossa oli neljä aikuista ja Sepe, hyvin koko takapenkki veti sikeitä. Tässä ollaan siis menty eteenpäin.

Tässäpä taas suurimmat tältä erää. Sepe vetää nyt sikeitä parvekkeella ja odottelee innolla iltapäivän +28 astetta hetkiä. Toivottavasti tuo aamuinenkin oksentelu oli vain jotain "Hei syönpä tästä tätä sanomalehteä" -tyyppisen idean lopputulos, eikä mitään kummempaa.

I love sand, I just love it.

Yllätä itsesi saatat vaikka...

päätyä suolle!

Sade pyyhkäisi yli ja olo oli toivottoman vetämätön. Lenkille lähtö oli pakkopullaa, mutta olihan sinne lähdettävä. Saappaat jalkaan ja lammelle. Sepen juoksennellessa päätin käydä tsekkaamassa koivun juuret kanttarellien varalta ja mitä sieltä soittuneelta lammelta löytyikään! Lakkoja! Sepen kakkapussi kouraan ja marjat mukaan. Pikaisesta pakkopullalenkistä tuli puolentoistatunnin terapiamarjailu. Sepe veti kunnon suojuoksutreenit ja meillä on reilu litra lakkaa. Ei huonosti, ovelta noin 1,5km. Täytynee harrastaa useammin, täähän oli aika kivaa!

1,5kk oli ja meni

Niin se aika vaan laukkaa. Kesäkuu on jo ohi, eikä yhtään päivitystä, pahoittelen.

Arki täällä maalla on pyörinyt töiden, lenkkien ja kaupan ympärillä. Metsää täällä riittää, mutta ei juurikaan sellaisia länttejä, jossa Sepe voisi juoksennella vapaana, mikä on sääli. Kesä kuussa löysimme metsäpolun, joka vei vielä metsäautotielle ja tuolla pätkällä oli ilo lenkkeillä. Pikkumies sai kulkea vapaana, sillä se pysyy hienosti 25m säteellä, yleensä vain tien puolella, ja jos välimatka alkaa olla turhan pitkä, odota-pyynnöllä se pysähtyy seisomaan tai istumaan tien sivuun. Niin tai vaihtoehtoisesti kipittää pyytäessä lähemmäs.

 Maastolounas päiväretkellä

Ostettiin Sepelle ekat valjaat tuossa pari viikkoa sitten ja ollaan niiden käyttöä nyt opeteltu. Sepe on pieni perhosten metsästäjä, joten hyppyjä ja rajuja pyrähdyksiä on lenkeillä aika paljon ja katsottiin paremmaksi käyttää valjaita. Mukaan tarttuikin Rukan 5cm leveästä liinasta tehdyt, hyvät säätöominaisuudet omaavat valjaat. Ostohetkellä ne olivat snadisti isot, mutta jo hetken aikaa ovat istuneet hyvin.

Sepe vastusti aluksi valjaita henkeen ja vereen, olivathan ne tarkoittaneet siihen asti aina autoon joutumista. Pian se kuitenkin tajusi, että ei saakeli, näillä pääsee lenkille! Samalla myöskin automatkailu helpottui tavallaan, kun Sepe ei jo kotona tiennyt alkaa jarrutella. Nyt se jo hyppää itse takapenkille, onhan matkat yleensä aina suunnanneet johonkin kivaan paikkaan, niin kuin mökille.

 Uudet valjaat, rälee väriyhdistelmä musta-keltainen

Sepe alkai tiputtaa hampaita juhannusaaton kunniaksi. Huomattiin mökillä, että vetolelussa on verta ja heti tietysti mentiin tutkimaan Sepen suuta. Alkuun ja nähty mitään ja sitten tajuttiin, että oikealta kulmahampaan vierestä puuttuu hammas. Sen jälkeen niitä onkin tippunut kohtuu tasaisesti. Sepe ikään kuin purskuttelee hetken pää maata kohden ja sylkäisee sitten hampaan pois. Vaikka hampaiden tulo varmasti kutittaa, ei Sepe silti ole tehnyt pahojaan, vaan tyytynyt puruleluihin ja pahvipakkauksiin. Olen niin ylpeä siitä!

Viime viikonloppuna tehtiin pikavisiitti Etelän kotiin. Sepe tuntui olevat vähän hämillään, onhan se ollut pidempään maalla, kuin meidän kanssa kaupungissa. Kotiutuminen tapahtui kuitenkin tosi nopeasti, tosin ruoka ei maistunut ihan hirveän hyvin, johtunee ajomatkasta. Matka meni muuten hyvin, mutta alkuun pätkä mökkitietä, mikä on muuten Nesterally-pätkä, teki tehtävänsä ja oksennus tuli juuri ennen valtatietä. Kurja olo jatkui kotiin asti, mutta toista oksennusta ei tullut enää edes paluumatkalla, onneksi oli ilmastointu auto!

Sepen kanssa lenkkeily on edelleenkin mukavaa. Ollaan vähän harjoiteltu sivulla kävelyä, tosin se on vaiheessa "käydään sivulla, saadaan nami, lähdetään taas haistelemaan". Lisäksi Sepe on kuin huomaamatta oppinut "tälle puolelle", kun olen selkeästi sille niin sanonut aina kun olen ohjannut sen vasemmalle puolelleni. "Pois" ja "Alas" Sepe osaa hyvin ja rauhoittumisenkin jotenkin. Suurimmat missä on vielä petrattavaa on se perinteinen luoksetulo (tulee hitaasti ja sellaisen hajuraon päähän, ettei yltä ottamaan kiinni) ja ohitus. Luoksetuloa ollaan treenattu nyt aika paljon vapaana ollessa siten, että Sepe on saanut namin kun on tullut luokse, olen ottanut hetkeksi valjaista kiinni ja päästänyt sitten taas menemään. Toimii ihan kohtalaisesti. Ohitus on hankalaa, kun jokainen ihminen on potenttiaalinen ystävä ja rapsuttaja (joita koiranpennulle muuten riittää, halusit tai et) ja jokaisen koiran kanssa pitäisi päästä leikkimään, leikkikaverit kun ollut aika kortilla. Paikallinen koirakanta tuntuu olevat niin iäkästä, ettei pennulle oikein löydy leikkikaveria. Onneksi Vili 1v tarjosi tässä yksi ilta hyvät hippaleikit.

Pahimpien helteiden ajaksi myös meidän sänky siirtyi parvekkeelle ja siellä sitten nukuttiin kaikki kasassa, uni ajan Sepe pysyi betonilla petarin päässä, mutta auta armias, kun se näki mitään hereillä olon merkkejä, pusumyrsky oli varma.

 Ja vaikka uimaan ei vielä uskalletakkaan, läträäminen on kivaa!

Tässä nyt tiivistys viimekuusta, yritän kirjoitella vähän ahkerammin jatkossa!

Kesä ja kärpäset

Nyt on viimeisetkin tentit ohi ja voi viimeinkin keskittyä oleelliseen eli kesän viettämiseen karvakaveri-Sepen kanssa (ja toki ensi talven ruuan tienaamiseen siinä ohessa).

Sepe on kotiutunut hyvin uuteen kotiinsa eikä sitä tunnu häiritsevän edes yläpuolella pörräävät hävittäjät. Meidän koira onkin terästä. Erityisesti Sepe on nauttinut hoitopäivistä mummun ja papan kultana mökillä, jossa se saa edelleen juosta ja kävellä vapaana. Muutama punkki on taas jouduttu vetämään ukolta pois, onneksi löytyvät niin helposti.

Löydettiin tässä vähän aikaa sitten ihan mahtava ulkoilupaikka melko läheltä kotoa. Metsäpläntti lammen rannassa, hyväksi tallatut polut, jotka ovat kuitenkin selkeästi maastomaiset kivineen ja juurineen. Ikinä en ole ketään siellä meidän lisäksi nähnyt, mutta kai joku niitä polkuja käy tallaamassa, kun niin auki ovat. Kyseistä länttiä käytämme tällä hetkellä päivittäin, siinä kun on niin hyvä köpötellä ja harjoitella luoksetuloa, joka onkin nyt parantunut merkittävästi.

Viime viikonloppuna Sepe pääsi ensimmäistä kertaa veneeseen ja heti moottoriveneeseen. Matka mökkilaiturille taitettiin autolla ja yllättäen matka sujui HIENOSTI. Lähemmälle mökille kulku autolla on selkeästi totuttanut Sepeä, kuola ei enää valunut jokena, meno matkalla huulet vähän kostuivat ja paluu matkalla poika vain nukahti takapenkille! Aivan mahtavaa. No takaisin siihen veneilyyn. Utelias poika kun Sepe on, oli se heti nuuhkimassa venettä, kun laiturille pääsi. Veneeseen nostaessa ei sanonut mitään, moottorin käynnistyessä no problem ja matkan aikanakin tuntui vain nauttivan viilentävästä tuulesta ja vesiroiskeista naamalla. Tosin hihna oli tarpeen, koira olisi ollut liikkuvasta veneestä järvessä alta aikayksikön, näyttihän tuo välkähtivä vesi niin kivalta.

Mökillä Sepe saikin juosta vapaana saaren rauhassa ja lempipaikka ylitse muiden olikin viileä mökin alunen. Kun vähän kaivoi vielä kosteaa soraa näkyviin, niin avot! Koira tuntui nauttivan olostaaan täysillä, kiva päivä siis.

Nyt kun ei tarvitse käydä töissä ja koulussa yht'aikaa aletaan Sepen kanssa treenaamaan vähän viime kuukautta aktiivisemmin. Innolla odottaen!

Aika rientää ja kiire painaa

Viikot ovat menneet aivan älyttömän nopeasti!

Edellisen päivityksen jälkeen olin itse viikon tenttimässä, jolloin pojat olivat kahdestaan maalla. Hyvin tuo aika oli mennyt, tosin ensimmäiset punkit oli nypitty jo tuolloin.

Tulin maanantaina, mies lähti tentteihin keskiviikkona. Täytyy myöntää, että vieraaltaan täyspitkät työpäivät ovat itsessään jo rankkoja ja ruokkiksella vielä olen käynyt poikaa käyttämässä ulkona. Kotiin tullessa poitsulle ruoka ja heti pitkälle lenkille. Kyllä se kummasti piristää, mutta täytyy myöntää, että eipä tentteihin ole tullut ihan hirveästi luettua.

Sepe oli viime viikonlopun ensimmäistä kertaa hoidossa miehen ollessa tenteissä ja itselläni oli viikonlopun yli harjoitus, johon koiraa ei voinut mukaan ottaa. Viikonloppu oli mennyt hyvin. Hoitopaikka oli vielä syrjemmässä, kuin tämä maalaiskämppä, joten poika sai olla lähes koko viikonlopun ulkona vapaana. Ja sehän on Sepestä mukavaa. Ensimmäisenä yönä oli ollut ihmeissää, että eikö tässä kotiin mennä, mutta toisena yönä nukkui kuin tukki. Hyvä näin. Mammaa jännitti enemmäin kuin Sepeä.

Punkkeja tuntuu olevan kiitettävästi. Taas tänään sai yhden nypätä naamasta. Täytyy vielä tarkastaa tarkemmin iltaisin. Onneksi punkkikynä on niin hyvä ja helppo käyttää.

Tässä tiiviisti. Onneksi toukokuu loppuu kohta ja vähän kiire helpottaa!

Maaseudun kutsu

Taas on vierähtänyt tovi edellisestä kersantin päiväraportista.

Vappua juhlitaan meidän kulmilla pitkään. Se ei juuri metelinä tai vastaavana näy, mutta ympäristö on roskaa ja lasinsiruja täynnä. Hiukan kurjaa, mutta täytyy vain olla lenkillä tarkkana. Vappuaattona Sepe vietti muutaman parin tunnin pätkän yksinään ja pääsi sitten tekemään pikavisiitin kaverin illan istujaisiin, josta suunnistimmekin ajoissa nukkumaan.

Vappupäivän kävely oli ihana. Käytiin Sepen kanssa haistelemassa vähän meren aaltoja ja tutustumassa laituriin. Alusta-arka ei meidän koira ainakaan ole ja hyvä niin! Aaltojen ääni alkuun vähän pelotti, jotain kuuluu, mutta mitään ei näy. Sekin helpotti kun kävi vähän nuuhkimassa. Veneen laskupaikalla oli tyventä ja hetken haaveiltuaan Sepe uskaltautui jopa kahlaamaan. Olisi varmaan pidemmällekin mennyt, mutta emäntä halusi odottaa lämpimämpiä vesiä, jos vaikka hakemaan olisi pitänyt lähteä. :)

Tämän päivän älypuhelimista pitää kyllä mainita sen verran, että on ihanaa, kun kameralla tulee ihan ok kuvaa, ettei tarvi pokkaria kantaa joka paikassa makeen hetken varalta, kuten alla.

Viime torstaina käytiin Sepen kanssa ensimmäisissä rokotuksissa. Matka eläinlääkärille taitettiin paikallisbussilla, yksi vaihtokin sisältyi tuohon aikaan. Ja bussi on KAMALA. Poika parka voi pahoin ja vaihtoauton lähestyessä pikkumies yritti loikata sylistä pois. Kyllä teki vähän pahaa kantaa se vain bussiin jatkamaan vielä vähän matkaa, jo ensimmäisessä bussissa oli oksennus lentänyt (onneksi kuitenkin alustaksi otetulle pyyhkeelle).

Itse eläinlääkärikäynti meni hienosti! Sepe on rohkea poika, eikä uusi paikkakaan tuottanut ongelmia. Oltiin jopa varattu matkaan niin paljon aikaa, että ehdittiin tehdä pieni kävely lähimaastossa ennen sisään menoa. Sepe on terve ja juuri sopivan kokoinen kaikkine 7kg lihaksineen. Rokotusta se ei edes huomannut, mutta lääkärin namit eivät kelvanneet, lienee paha olo ollut vieläkin.

Päätin, että kotiin menolla ei ole niin kiire ja käveltiin sitten ensimmäisen bussi pätkän matka, n. 2km, ja epätasaiseen kyytiin jouduttiin vain yhdeksi pätkäksi. Koti pihassa olikin sitten leikkikavereita ihan ruuhkaksi asti ja paha olo ainakin vähän helpotti, kun pääsi oikein riehumaan. Väsy tulikin sitten kotona kokolailla heti. Pitkä päivä meillä olikin.

Perjantaina oli suuri päivä, the Maalle muutto. Sepe pääsee mamman ja iskän kanssa Keski-Suomen metsiin töiden perässä koko kesäksi, yhteensä noin 4kk, ja lähtö sinne oli käsillä. Veljeni tuli ystävällisesti noutamaan autottoman siskonsa koirineen, matka inhimillistyi heti, vaikka aika kamala se oli vieläkin. Tai mietitäänpä: huvipuistolaite, johon kaverisi raahaa sinut. Haluat olla kaverin kanssa, mutta laitteessa tulee joka kerta paha olo ja yleensä myöskin oksennus lentää. Ja tämä ajelu laitteella kestää 2,5 + 0,5h. Niin. Auton ilmastointi huusi viileää, turvavyövaljaat päällä sai jo vähän makoilla takapenkilla mamman vieressä, mutta ah, ei se niin kivaa ole. Tehtiin välipysähdys pappaa moikkaamassa ja tunnin tauko oli varmasti paikallaan. Yön vietimme vanhempieni luona ja aamulla Sepeä odottikin iloinen yllätys, suljettu metsäautotie ja lähes koko +3km aamulenkki vapaana. Kyllä voi pieni koira olla onnellinen.

Iltapäivällä lähtö kesäkotiin ja taas autoon. Sepe kesti hienosti matkan, mutta oksennus tuli n. 400m ennen määränpäätä. Uuteen kotiin tutustuminen vie aina aikansa. Ensimmäisinä päivinä ei oikein ruoka maistunut, ihmekkös tuo näiden ruuhkapäivien jälkeen. Ei poitsu kuitenkaan ihan paastolle alkanut, mutta nihkeästi kuitenkin. Tästä se lähtee! Nyt Sepe voi jo ottaa päivä unet eri huoneessa meidän kanssa. Kotoutuminen hyvässä vauhdissa.

Suurin etsintä meillä tällä hetkellä on hyvällä treeni- ja leikkipaikalla, tarpeeksi kaukana teistä ja kuitenkin tarpeeksi lähellä, jotta sinne voi kävellä. Maaston tiedustelua siis edessä.

Seuraavaksi viikoksi lähden itse vielä kaupunkiin ja pojat jäävätkin nyt sitten keskenään. Ja mammalle tulee niin ikävä pientä karvapalloa (ja ehkä vähän miestäkin)! No onneksi viikko on lyhyt aika. Ja kyllä pojat pärjää. Seuraavaan kertaan taas!

Niin paljon kerrottavaa!

Melkein 2vk ehti vierähtää edellisestä päivityksestä ja meidän pienen koiran elämästä se on kuitenkin melkein 20%, joten laitetaanpa vähän viime aikojen tapahtumia ylös kun ne vielä muistaa!

Sepen kanssa ollaan treenattu vaikka mitä! Esimerkiksi tutustuttiin tämän talouden imuriin ensin ilman sen karmaisevaa huutoa ja sitten ihan kaikilla herkuilla.

Mamman takapuolen takaa on hyvä tehdä tuttavuutta uuteen hirviöön.

Imurin käynnissä olokaan ei aiheuttanut suurempia huolia, vähän pöydän alle tarkkailemaan ja hyvin selvittiin.

Bussiajelut parilla pysäkin välillä oli menneet niin hyvin, että päätettiin ottaa iso askel ja mennä bussilla miehen kummitytölle kylään. Kaksi suurta juttua kerralla, olikohan liian iso askel? No, ihan kivasti meni, ei pelottanut ja sylissä oli kiva olla. Mutta..... Matka tehtiin kolmessa pätkässä, kolmella eri bussilla, ja toisen pätkän lopussa mies sitten oksensi. Onneksi salamakäsi-Heli oli valmiina ja suurin osa aamupalasta tuli käsiin tai omalle takille. Viimeinen bussipätkä oli todella tuskainen, lähinnä kuskin ajotyylin ja seitsemän miljoonan ympyrän takia, joten päätimme kävellä viimeisen kilometrin. Oli muuten hyvä valinta!

Perillä odotti ylläri, lasten synttärit eivät olleetkaan vielä täysin ohi, joten eteisessä tulikin vastaan n. 6kpl alle kouluikäistä enemmän tai vähemmän innokasta silittäjää + vanhemmat. No suurin osa jännitti koiraa niin paljon, että sylistä katselu tuntui turvallisemmalta, siis lapsilla. Sepe ei ollut millänsäkään, vähän hämmentynyt, mutta ei peloissaan. Tuli siis tutustuttua pieniin kiljuviin ja juokseviin olentoihin ja about Sepen ikäiseen vauvaan, jonka itku sai karvavauvan ottamaan pari askelta taaksepäin.

Illan vietto jatkui rauhallisemmissa merkeissä vain kummitytön ja sen isoveljen hoitaessa lapsiin tutustumista ja loppuillasta Sepe nukkuikin tyytyväisenä parvekkeen oven edessä. Ei huolia, tää oli ihan hyvä paikka. 4v kummitytön kanssa käytiinkin kävelemässä Sepen kanssa pitkä lenkki uusilla huudeilla, tytöllä päätaluttajan lenkkikädessä ja mulla sitten vaan hihnan keskeltä ote. Hyvin meni. Saatiin autokyyti kotiin ja oksennus tuli viimeisen kilometrin aikana, joten autoilua tarvinee harjoitella vielä reilusti. Onneksi kotona odotti peräti kaksi nakkia, ja elämä hymyilee jälleen.

Sepe osaa poseerauksen salat.

No eihän meidän uudet jutut tähän lopu! Sepe osaa UPEASTI istua! Sekä pyynnöstä, että esimerkiksi ulos lähtiessä ennen oven avautumista. Ja se on erittäin kivaa. Istuminen on onnistunut polun varressa jopa vieraan koiran vastaantullessa! Ja minä olen ylpeä.

Koirakavereita meillä on aika paljon, naapuristossa on useampia alle vuoden ikäisiä pentuja ja mikään ei ole enää 4vk vanhemman ja paljon isomman Idi-tytön jälkeen mitään. Leikkiä siis runsaasti.

Parina viime päivänä ollaan treenattu vapaana kävelemistä hiljaisempina aikoina lähi polulla, minimoidaan siis isojen häiriöiden vastaan tulo. Meni uskomattoman hienosti! On ihanaa, kun kävely sujuu tosi jouhevasti, kun saa kävellä eteenpäin, Sepe nuuskii jonkun kiven matkalta kun siltä tuntuu ja kiiruhtaa kintereille aina nimeä huudellessa tai kun välimatka ylittää 20m. Luotto kasvaa, kävelyistä tulee mukavampia molemmille ja myös hihnassa kävely on sujunut paljon mukavammin tälläisen lähellä pysymistreenin jälkeen. Jos ihmisiä/ihmisiä+koiria on tullut vastaan, ollaan taas hetki oltu kiinni ja kun muukalaisia ei enää näy, treeni on jatkunut. Minä nautin, ei voi muuta sanoa.

Ja ette arvaa mitä tapahtui eilen! Edellisen kaltaisen treenilenkin jälkeen jäätiin leikkimään vielä omaan pihaan ja löydettiin tennispallo. Ja Sepe NOUTI sen, eli se toi lelun takaisin! Ei kuulostaa koirien kanssa miltään uutiselta, mutta Sepen leikkihän siis yleensä tarkoittaa lelun viemistä mahdollisimman kauas ja sielä kuikuilu "mulla onkin pallo, sulla ei ookkaan palloa!". Sosiaalista leikkiä, sekin kivaa.

Elämäni miehet aamu-ulkoilulla, parvekekuvaa.

Harjaaminen ei ole enää maailman kaatuminen, ei se kivaa ole, mutta siedettävää. Sen harjoittelu jatkuu siis. Ja ensimmäinen nakkipalojen täyttämä suihkukin on otettu, ei mikään kauhistus sekään. Hyvin meni.

Ja ettei totuus unohtuisi, meidän mies on kasvanut ihan älytöntä tahtia! Tässä todiste, kohta mammaa ei enää näy.

Seuraavaan kertaan taas, Kessu kuittaa.

Ps. Sepe on saanut muuten uuden lisänimen, Abe, koska harmaa kaulus menee poskelta poskelle leuan ali ja se näyttää nyt ihan Abraham Lincolnilta. :)

Yksin suuressa kaksiossa

Sepe on äijä. Tai oikeastaan Äijä, isolla ä:llä. Leikkikaveri ei voi olla liian iso ja roska-auto tai kaivuri ei ole mikään juttu. Ja koska Äijät on kovia poikia, ne myös syövät kovia juttuja. Kiviongelma ei siis ole aivan täysin kadonnut, helpottunut kyllä. Ulko-oven edestä päästään juoksuleikillä, lelulla tai herkkua seuraamalla, mutta koska kiviä alkaa olla joka paikassa lumen sulaessa, vaatii tämä vielä vähän treeniä. Enää ei kakoissa kuitenkaan ole kivikasoja, parempaa päin siis.

Äijät ei myöskään seuraa kaipaa. Paitsi ehkä vähän 0608 aamulla. Kyllä, jo kaksi aamua peräkkäin ilmoitus pikku-ukon olemassa olosta on saatu 0608. Hurmaavaa. Joka tapauksessa yksin olo harjoittelu on edennyt hyvin. Minuutista ja parista rappukäytävässä ollaan edetty 15 minuuttiin rappukäytävässä ja tänään se tapahtui ensimmäisen kerran, n. 30 min ulkona ilman miestä. Sepe jäi nyhräämään possunkorvan palaa talouspaperirullan sisältä, eikä uhrannut kuin vilkaisun ovelle, kun lähdimme. Kun tultiin takaisin, possunkorva oli kadonnut ja Sepe jolkotteli kohtuu rauhallisesti eteiseen vastaan, pari pikku pomppua, ei haukkumista tai vinkumista. Sehän meni tosi hyvin!

Ulkoharjoittelu on myöskin sujunut hyvin. Sepe osaa istua jo vihjesanasta helpoissa tilanteissa, myös pienen häiriön läsnäollessa, ohi ajava auto, fillari, ihminen tms. Myös luoksetuloa on treenattu, mutta se vaatii vielä paljon toistoja.

Kävely hihnassa sujuu edelleen hienosti. Sepe on keksinyt, että kovempaakin olisi kiva päästä ja pieniä pyrähdyksiä onkin otettu. Välillä hihna kiristyy ja jokin ihmeellinen luonnonlaki pysäyttää silloin myös taluttajan. Sepe on hoksannut ihan parilla kerralla tämän ja hihna löystyy yleensä alle 2 sekunnin, ja matka jatkuu taas.

Kävelyreittien varrelta löytyy kaikkea ihanaa, jonka voi poimia suuhun, esim. take away -kahvikuppeja, tupakkiaskeja, muovipussinpaloja jne. Niiden antaminen pois ei toistaiseksi ole tuottanut hankaluuksi ja sana "Kiitos" on tullut tutuksi. 

Aurinkoinen päivä jatkuu, joten uutta kirjoitettavaa kertynee hyvin, seuraavaan kertaan!

The Great Ball Trick

Kuten eilen kirjoittelin, rakastaa Sepe sepeliä ulko-oven edessä. Koska mies tulee tuskin pysymään 4,5 kiloisena loppu ikäänsä, täytyi keksiä jotain ovelampaa kuin kivien yli kantaminen. Ja siinä se oli, pyhä tennispallo.

Pallo ei ole ollut Sepen suuri suosikki sisällä, mutta sen avulla kivien ohittaminen ulos lähteissä onnistui paremmin kuin hyvin! Sepe seurasi palloa niin tiiviisti, ettei edes tajunnut nuuhkia kiviä. Tavaroiden takaisin tuomista se ei kyllä ole oppinut. Pallon saatuaan se kiikuttaa sen mahdollisimman kauas kaikista, alkaa ehkä touhuta jotain muuta ja tiputtaa pallon, jolloin sen voi napata uutta hankalaa tilannetta varten. Toimii.

Käytiin kaikki kolme kävelemässä rannassa asti ja kuten aina Sepe kävelee tosi hienosti. Lenkkeilijän mukaan se tosin olisi halunnut lähteä ja hihna vähän ehti kiristyä, mutta pääsääntöisesti mies ei edelleenkään vedä yhtään, heti jos hihna alkaa rajoittaa elämää, tassujen kulkusuunta muuttuu. Suuria ilon aiheita.

Kotipihassa päästiin vielä leikkimään ja samaan aikaan pihalle sattui vielä monta pentukaveria, joiden kanssa sitten telmittiin oikein urakalla! Rätti väsynyt Sepe simahti keittiön lattialle saman tien sisälle päästyämme. Voipi olla, että parin tunnin jälkeen virta riittää taas johonkin toimintaan. :)

10 päivää Sepeä

Tämä blogi kertoo Sepestä, paimensukuisesta lapinkoirasta, joka muutti  28.3.2013 meidän kahden hengen perheeseemme ensimmäiseksi koiraksi. Kummallakaan meistä ei ole varsinaisesti kokemusta koiran kanssa elämisestä, joten seikkailu on varmasti tulossa! Blogiin tallennan uusia opittuja asioita, kehittämiskohteita ja hauskoja muistoja tulevaisuuteen muisteltaviksi.

Sepe muutti matalaan majaamme 10 päivää sitten. Matka pentu kodista meni hyvin, pärjättiin parilla oksennuksella ja kuolalla, paniikkia ei ollenkaan.

Ensimmäiset pari päivää olivat rauhallisia, mies tutusteli kotiimme, lähinnä keittiöön ja olohuoneeseen, makuu huoneeseen se uskaltautui vasta parin päivän jälkeen.

Kolmantena päivänä Sepe oli kuin toisesta maailmasta. Se rentoutui silmissä, alkoi jo rohkeammin leikkiä ja löytää selvästi oman paikkansa pienessä perheessämme. Parvekkeen oven vieressä Sepellä on iso tyyny. Jos jotain sen mielestä epäilyttävää tapahtui, se juoksi tyynylle, heittäytyi siihen mahalleen, kuin teini joka huutaa "mä vihaan teitä, te ootte pilanneet mun elämän!" ja näytti minuutin pari takapuoltaan loppu huoneelle. Pian se jo jolkottelikin takaisin leikkimään. Ei voinut kuin nauraa.

Muovimaton ollessa liian liukas, matotettiin lattia uudestaa ja jo alkoi tassut pitää! Vauhtia pystyi kasvattamaan ja muutakin asuntoa tutkimaan. Vessapaikansa Sepe valitsi ruokakuppinsa vierestä, keittiön lattialta. Herkullista, mutta toimii, vain pari pissaa on aamuisin löytynyt jostain muualta kuin mistä piti. Well done, Sergeant, well done.

Pikku-Ukko ei ollut ennen meille tuloa tutustunut pantaa, joten sen opettelu aloitettiin pikimmiten, loppu ikäänsä ei voi pissiä vapaana. Punainen paholainen I oli ehkä kamalinta, mitä Sepe tiesi. Itseasiassa se inhosi sitä niin paljon, että ulkona se yritti kävellä ja rapsuttaa kaulaansa samaan aikaan. Uskomattoman kovaa pieni otus kolmellakin jalalla liikkui.

Kun kuvaan lisättiin vielä Punainen paholainen II, aka. hihna, maailman totaalinen romahtaminen oli lähellä. Parin päivän harjoittelun jälkeen kaikki kurjuus katosi. Panta ei olekaan niin kamala, se kun lähtee useimmiten sisällä pois. Hihnan kanssa harjoitellaan kävelyä talon ympäri. Sepe kävelee UPEASTI. Ei vedä yhtään, haistelee paikkoja ja ihmettelee maailmaa, ei räyhää, ei pelkää. Ehkä Sepe ei ole vielä keksinyt, että hihnassa olisi mahdollista kiskoakin. Hyvä niin. Hihnasta tuli kaveri siinä vaiheessa, kun sen kanssa pääsee uusiin paikkoihin, pois omasta pihasta. Ja Sepen kanssa talon kiertäminenkin on oikeasti mukavaa ja palkitsevaa.

Sepe oppii uutta todella nopeasti. Ei tarvittu, kuin kerta tai pari, kun mies hoksasi, että ruuan saa eteen, kun laskee takapuolen maahan. Ja se jopa malttaa odottaa, ei kauaa, mutta malttaa silti. Samoin oven avaamisen kanssa, ja nyt ensimmäisen viikon jälkeen myös hihnan ja pannan kiinnittämisen ja irrottamisen ajan! Näppärää, muuten se olisikin aika hankalaa.

Yksi perushoitotoimenpide on Sepen kauhistus: harjaaminen. On namitettu, silitetty, leperrelty, tehty vaikka mitä, mutta se vaan on niin kauheaa. Juurikin tästä syystä, alettiin tehostetusti harjoitella ja kas, jo toisella kerralla Sepe ei juossutkaan vinkuen karkuun. Ei se edelleenkään siitä nauti, mutta pystyy elämään sen kanssa. Harjoittelu jatkuu siis, lappalaisen kanssa kun ei harjaamatta pärjää.

Yksi ongelma Sepen kanssa on ilmennyt. Ulko-oven edestä on paljastunut auringon myötä asfalttia ja sen päältä hiekoitus sepeliä. Ja ai että kun sitä on kiva ottaa suuhun! Kiviä on kaivettu hampaista kerran jos toisen ja sitten se ilmeisesti sitten se tapahtui, mies alkoi niellä niitä saakelin teräviä kiviä. Ja enhän minä sitä tajunnut ennen kuin tänä aamuna kakkaa tuli epätavallisen usein ja paljon ja viimeisimmässä pökäleessä oli toista kymmentä pikku kiveä. Mies pääsi siis tankoparsa-ruokaöljykuurille ja nyt pidetään peukkuja, että kaikki tulee ulos. Ainakin pikku-ukko leikkii aivan normaalisti ja on pirteä ja syö, seuraillaan siis.

Sepe on tavannut jo muutaman koirakaverin ja meillä on erittäin reipas ja rohkea koira! Leikki 12vk Idin kanssa oli villiä ja jopa tasaväkistä, mikäli tätä sanaa voi 12kg Idin ja 4,5kg Sepen leikistä sanoa. Ehkä paras päivä Sepen elämässä.

Sepen sosialistaminen on alkanut muutenkin napakasti. Se on tutustunut jo muutaman muuhun koiraan, naapureihin, lapsiin, autoihin, työkoneisiin matkan päästä ja yksi bussipysäkkivälikin on ajeltu ja kaikki on mennyt hienosti! Ylpeitä voidaan olla. 

Huh! Yritin suoltaa kaiken muistamisen arvoisen tältä ensimmäiseltä 10 päivältä nyt tähän postaukseen, joten aika pitkähän siitä tuli, jatkossa pyritään kohtuullisempaan mittaan! :)