Niin paljon kerrottavaa!

Melkein 2vk ehti vierähtää edellisestä päivityksestä ja meidän pienen koiran elämästä se on kuitenkin melkein 20%, joten laitetaanpa vähän viime aikojen tapahtumia ylös kun ne vielä muistaa!

Sepen kanssa ollaan treenattu vaikka mitä! Esimerkiksi tutustuttiin tämän talouden imuriin ensin ilman sen karmaisevaa huutoa ja sitten ihan kaikilla herkuilla.

Mamman takapuolen takaa on hyvä tehdä tuttavuutta uuteen hirviöön.

Imurin käynnissä olokaan ei aiheuttanut suurempia huolia, vähän pöydän alle tarkkailemaan ja hyvin selvittiin.

Bussiajelut parilla pysäkin välillä oli menneet niin hyvin, että päätettiin ottaa iso askel ja mennä bussilla miehen kummitytölle kylään. Kaksi suurta juttua kerralla, olikohan liian iso askel? No, ihan kivasti meni, ei pelottanut ja sylissä oli kiva olla. Mutta..... Matka tehtiin kolmessa pätkässä, kolmella eri bussilla, ja toisen pätkän lopussa mies sitten oksensi. Onneksi salamakäsi-Heli oli valmiina ja suurin osa aamupalasta tuli käsiin tai omalle takille. Viimeinen bussipätkä oli todella tuskainen, lähinnä kuskin ajotyylin ja seitsemän miljoonan ympyrän takia, joten päätimme kävellä viimeisen kilometrin. Oli muuten hyvä valinta!

Perillä odotti ylläri, lasten synttärit eivät olleetkaan vielä täysin ohi, joten eteisessä tulikin vastaan n. 6kpl alle kouluikäistä enemmän tai vähemmän innokasta silittäjää + vanhemmat. No suurin osa jännitti koiraa niin paljon, että sylistä katselu tuntui turvallisemmalta, siis lapsilla. Sepe ei ollut millänsäkään, vähän hämmentynyt, mutta ei peloissaan. Tuli siis tutustuttua pieniin kiljuviin ja juokseviin olentoihin ja about Sepen ikäiseen vauvaan, jonka itku sai karvavauvan ottamaan pari askelta taaksepäin.

Illan vietto jatkui rauhallisemmissa merkeissä vain kummitytön ja sen isoveljen hoitaessa lapsiin tutustumista ja loppuillasta Sepe nukkuikin tyytyväisenä parvekkeen oven edessä. Ei huolia, tää oli ihan hyvä paikka. 4v kummitytön kanssa käytiinkin kävelemässä Sepen kanssa pitkä lenkki uusilla huudeilla, tytöllä päätaluttajan lenkkikädessä ja mulla sitten vaan hihnan keskeltä ote. Hyvin meni. Saatiin autokyyti kotiin ja oksennus tuli viimeisen kilometrin aikana, joten autoilua tarvinee harjoitella vielä reilusti. Onneksi kotona odotti peräti kaksi nakkia, ja elämä hymyilee jälleen.

Sepe osaa poseerauksen salat.

No eihän meidän uudet jutut tähän lopu! Sepe osaa UPEASTI istua! Sekä pyynnöstä, että esimerkiksi ulos lähtiessä ennen oven avautumista. Ja se on erittäin kivaa. Istuminen on onnistunut polun varressa jopa vieraan koiran vastaantullessa! Ja minä olen ylpeä.

Koirakavereita meillä on aika paljon, naapuristossa on useampia alle vuoden ikäisiä pentuja ja mikään ei ole enää 4vk vanhemman ja paljon isomman Idi-tytön jälkeen mitään. Leikkiä siis runsaasti.

Parina viime päivänä ollaan treenattu vapaana kävelemistä hiljaisempina aikoina lähi polulla, minimoidaan siis isojen häiriöiden vastaan tulo. Meni uskomattoman hienosti! On ihanaa, kun kävely sujuu tosi jouhevasti, kun saa kävellä eteenpäin, Sepe nuuskii jonkun kiven matkalta kun siltä tuntuu ja kiiruhtaa kintereille aina nimeä huudellessa tai kun välimatka ylittää 20m. Luotto kasvaa, kävelyistä tulee mukavampia molemmille ja myös hihnassa kävely on sujunut paljon mukavammin tälläisen lähellä pysymistreenin jälkeen. Jos ihmisiä/ihmisiä+koiria on tullut vastaan, ollaan taas hetki oltu kiinni ja kun muukalaisia ei enää näy, treeni on jatkunut. Minä nautin, ei voi muuta sanoa.

Ja ette arvaa mitä tapahtui eilen! Edellisen kaltaisen treenilenkin jälkeen jäätiin leikkimään vielä omaan pihaan ja löydettiin tennispallo. Ja Sepe NOUTI sen, eli se toi lelun takaisin! Ei kuulostaa koirien kanssa miltään uutiselta, mutta Sepen leikkihän siis yleensä tarkoittaa lelun viemistä mahdollisimman kauas ja sielä kuikuilu "mulla onkin pallo, sulla ei ookkaan palloa!". Sosiaalista leikkiä, sekin kivaa.

Elämäni miehet aamu-ulkoilulla, parvekekuvaa.

Harjaaminen ei ole enää maailman kaatuminen, ei se kivaa ole, mutta siedettävää. Sen harjoittelu jatkuu siis. Ja ensimmäinen nakkipalojen täyttämä suihkukin on otettu, ei mikään kauhistus sekään. Hyvin meni.

Ja ettei totuus unohtuisi, meidän mies on kasvanut ihan älytöntä tahtia! Tässä todiste, kohta mammaa ei enää näy.

Seuraavaan kertaan taas, Kessu kuittaa.

Ps. Sepe on saanut muuten uuden lisänimen, Abe, koska harmaa kaulus menee poskelta poskelle leuan ali ja se näyttää nyt ihan Abraham Lincolnilta. :)

Yksin suuressa kaksiossa

Sepe on äijä. Tai oikeastaan Äijä, isolla ä:llä. Leikkikaveri ei voi olla liian iso ja roska-auto tai kaivuri ei ole mikään juttu. Ja koska Äijät on kovia poikia, ne myös syövät kovia juttuja. Kiviongelma ei siis ole aivan täysin kadonnut, helpottunut kyllä. Ulko-oven edestä päästään juoksuleikillä, lelulla tai herkkua seuraamalla, mutta koska kiviä alkaa olla joka paikassa lumen sulaessa, vaatii tämä vielä vähän treeniä. Enää ei kakoissa kuitenkaan ole kivikasoja, parempaa päin siis.

Äijät ei myöskään seuraa kaipaa. Paitsi ehkä vähän 0608 aamulla. Kyllä, jo kaksi aamua peräkkäin ilmoitus pikku-ukon olemassa olosta on saatu 0608. Hurmaavaa. Joka tapauksessa yksin olo harjoittelu on edennyt hyvin. Minuutista ja parista rappukäytävässä ollaan edetty 15 minuuttiin rappukäytävässä ja tänään se tapahtui ensimmäisen kerran, n. 30 min ulkona ilman miestä. Sepe jäi nyhräämään possunkorvan palaa talouspaperirullan sisältä, eikä uhrannut kuin vilkaisun ovelle, kun lähdimme. Kun tultiin takaisin, possunkorva oli kadonnut ja Sepe jolkotteli kohtuu rauhallisesti eteiseen vastaan, pari pikku pomppua, ei haukkumista tai vinkumista. Sehän meni tosi hyvin!

Ulkoharjoittelu on myöskin sujunut hyvin. Sepe osaa istua jo vihjesanasta helpoissa tilanteissa, myös pienen häiriön läsnäollessa, ohi ajava auto, fillari, ihminen tms. Myös luoksetuloa on treenattu, mutta se vaatii vielä paljon toistoja.

Kävely hihnassa sujuu edelleen hienosti. Sepe on keksinyt, että kovempaakin olisi kiva päästä ja pieniä pyrähdyksiä onkin otettu. Välillä hihna kiristyy ja jokin ihmeellinen luonnonlaki pysäyttää silloin myös taluttajan. Sepe on hoksannut ihan parilla kerralla tämän ja hihna löystyy yleensä alle 2 sekunnin, ja matka jatkuu taas.

Kävelyreittien varrelta löytyy kaikkea ihanaa, jonka voi poimia suuhun, esim. take away -kahvikuppeja, tupakkiaskeja, muovipussinpaloja jne. Niiden antaminen pois ei toistaiseksi ole tuottanut hankaluuksi ja sana "Kiitos" on tullut tutuksi. 

Aurinkoinen päivä jatkuu, joten uutta kirjoitettavaa kertynee hyvin, seuraavaan kertaan!

The Great Ball Trick

Kuten eilen kirjoittelin, rakastaa Sepe sepeliä ulko-oven edessä. Koska mies tulee tuskin pysymään 4,5 kiloisena loppu ikäänsä, täytyi keksiä jotain ovelampaa kuin kivien yli kantaminen. Ja siinä se oli, pyhä tennispallo.

Pallo ei ole ollut Sepen suuri suosikki sisällä, mutta sen avulla kivien ohittaminen ulos lähteissä onnistui paremmin kuin hyvin! Sepe seurasi palloa niin tiiviisti, ettei edes tajunnut nuuhkia kiviä. Tavaroiden takaisin tuomista se ei kyllä ole oppinut. Pallon saatuaan se kiikuttaa sen mahdollisimman kauas kaikista, alkaa ehkä touhuta jotain muuta ja tiputtaa pallon, jolloin sen voi napata uutta hankalaa tilannetta varten. Toimii.

Käytiin kaikki kolme kävelemässä rannassa asti ja kuten aina Sepe kävelee tosi hienosti. Lenkkeilijän mukaan se tosin olisi halunnut lähteä ja hihna vähän ehti kiristyä, mutta pääsääntöisesti mies ei edelleenkään vedä yhtään, heti jos hihna alkaa rajoittaa elämää, tassujen kulkusuunta muuttuu. Suuria ilon aiheita.

Kotipihassa päästiin vielä leikkimään ja samaan aikaan pihalle sattui vielä monta pentukaveria, joiden kanssa sitten telmittiin oikein urakalla! Rätti väsynyt Sepe simahti keittiön lattialle saman tien sisälle päästyämme. Voipi olla, että parin tunnin jälkeen virta riittää taas johonkin toimintaan. :)

10 päivää Sepeä

Tämä blogi kertoo Sepestä, paimensukuisesta lapinkoirasta, joka muutti  28.3.2013 meidän kahden hengen perheeseemme ensimmäiseksi koiraksi. Kummallakaan meistä ei ole varsinaisesti kokemusta koiran kanssa elämisestä, joten seikkailu on varmasti tulossa! Blogiin tallennan uusia opittuja asioita, kehittämiskohteita ja hauskoja muistoja tulevaisuuteen muisteltaviksi.

Sepe muutti matalaan majaamme 10 päivää sitten. Matka pentu kodista meni hyvin, pärjättiin parilla oksennuksella ja kuolalla, paniikkia ei ollenkaan.

Ensimmäiset pari päivää olivat rauhallisia, mies tutusteli kotiimme, lähinnä keittiöön ja olohuoneeseen, makuu huoneeseen se uskaltautui vasta parin päivän jälkeen.

Kolmantena päivänä Sepe oli kuin toisesta maailmasta. Se rentoutui silmissä, alkoi jo rohkeammin leikkiä ja löytää selvästi oman paikkansa pienessä perheessämme. Parvekkeen oven vieressä Sepellä on iso tyyny. Jos jotain sen mielestä epäilyttävää tapahtui, se juoksi tyynylle, heittäytyi siihen mahalleen, kuin teini joka huutaa "mä vihaan teitä, te ootte pilanneet mun elämän!" ja näytti minuutin pari takapuoltaan loppu huoneelle. Pian se jo jolkottelikin takaisin leikkimään. Ei voinut kuin nauraa.

Muovimaton ollessa liian liukas, matotettiin lattia uudestaa ja jo alkoi tassut pitää! Vauhtia pystyi kasvattamaan ja muutakin asuntoa tutkimaan. Vessapaikansa Sepe valitsi ruokakuppinsa vierestä, keittiön lattialta. Herkullista, mutta toimii, vain pari pissaa on aamuisin löytynyt jostain muualta kuin mistä piti. Well done, Sergeant, well done.

Pikku-Ukko ei ollut ennen meille tuloa tutustunut pantaa, joten sen opettelu aloitettiin pikimmiten, loppu ikäänsä ei voi pissiä vapaana. Punainen paholainen I oli ehkä kamalinta, mitä Sepe tiesi. Itseasiassa se inhosi sitä niin paljon, että ulkona se yritti kävellä ja rapsuttaa kaulaansa samaan aikaan. Uskomattoman kovaa pieni otus kolmellakin jalalla liikkui.

Kun kuvaan lisättiin vielä Punainen paholainen II, aka. hihna, maailman totaalinen romahtaminen oli lähellä. Parin päivän harjoittelun jälkeen kaikki kurjuus katosi. Panta ei olekaan niin kamala, se kun lähtee useimmiten sisällä pois. Hihnan kanssa harjoitellaan kävelyä talon ympäri. Sepe kävelee UPEASTI. Ei vedä yhtään, haistelee paikkoja ja ihmettelee maailmaa, ei räyhää, ei pelkää. Ehkä Sepe ei ole vielä keksinyt, että hihnassa olisi mahdollista kiskoakin. Hyvä niin. Hihnasta tuli kaveri siinä vaiheessa, kun sen kanssa pääsee uusiin paikkoihin, pois omasta pihasta. Ja Sepen kanssa talon kiertäminenkin on oikeasti mukavaa ja palkitsevaa.

Sepe oppii uutta todella nopeasti. Ei tarvittu, kuin kerta tai pari, kun mies hoksasi, että ruuan saa eteen, kun laskee takapuolen maahan. Ja se jopa malttaa odottaa, ei kauaa, mutta malttaa silti. Samoin oven avaamisen kanssa, ja nyt ensimmäisen viikon jälkeen myös hihnan ja pannan kiinnittämisen ja irrottamisen ajan! Näppärää, muuten se olisikin aika hankalaa.

Yksi perushoitotoimenpide on Sepen kauhistus: harjaaminen. On namitettu, silitetty, leperrelty, tehty vaikka mitä, mutta se vaan on niin kauheaa. Juurikin tästä syystä, alettiin tehostetusti harjoitella ja kas, jo toisella kerralla Sepe ei juossutkaan vinkuen karkuun. Ei se edelleenkään siitä nauti, mutta pystyy elämään sen kanssa. Harjoittelu jatkuu siis, lappalaisen kanssa kun ei harjaamatta pärjää.

Yksi ongelma Sepen kanssa on ilmennyt. Ulko-oven edestä on paljastunut auringon myötä asfalttia ja sen päältä hiekoitus sepeliä. Ja ai että kun sitä on kiva ottaa suuhun! Kiviä on kaivettu hampaista kerran jos toisen ja sitten se ilmeisesti sitten se tapahtui, mies alkoi niellä niitä saakelin teräviä kiviä. Ja enhän minä sitä tajunnut ennen kuin tänä aamuna kakkaa tuli epätavallisen usein ja paljon ja viimeisimmässä pökäleessä oli toista kymmentä pikku kiveä. Mies pääsi siis tankoparsa-ruokaöljykuurille ja nyt pidetään peukkuja, että kaikki tulee ulos. Ainakin pikku-ukko leikkii aivan normaalisti ja on pirteä ja syö, seuraillaan siis.

Sepe on tavannut jo muutaman koirakaverin ja meillä on erittäin reipas ja rohkea koira! Leikki 12vk Idin kanssa oli villiä ja jopa tasaväkistä, mikäli tätä sanaa voi 12kg Idin ja 4,5kg Sepen leikistä sanoa. Ehkä paras päivä Sepen elämässä.

Sepen sosialistaminen on alkanut muutenkin napakasti. Se on tutustunut jo muutaman muuhun koiraan, naapureihin, lapsiin, autoihin, työkoneisiin matkan päästä ja yksi bussipysäkkivälikin on ajeltu ja kaikki on mennyt hienosti! Ylpeitä voidaan olla. 

Huh! Yritin suoltaa kaiken muistamisen arvoisen tältä ensimmäiseltä 10 päivältä nyt tähän postaukseen, joten aika pitkähän siitä tuli, jatkossa pyritään kohtuullisempaan mittaan! :)