Pissaton päivä!

Tänään on virallisesti ensimmäinen päivä, kun Sepe oli koko työpäivän yksin kotona, eikä aamulla töihin lähteissä eikä iltapäivällä töistä tullessa lattialla ollut pissapisaraakaan! Tästä se lähtee, mahtavaa, sergeant!

Viime viikonlopun Sepe vietti mamman kanssa mökillä. Sepe rakastaa saarta, siellä saa juosta vapaana, olla ulkohommissa mukana ja päivystää. Perjantaina tehtiin pieni sienireissu saaressa. Iskäkin tuli töistä mökille ja Sepe juoksikin innoissaan vastaan. Tervehtimisriehumisessa se vinkaisi kivuliaasti. Yritettiin katsoa mihin sattui, mutta poika käveli normaalisti, joten ajateltiin, että kaikki on ok. Vähän myöhemmin päätä paijatessa vinkaisut toistuivat, yritin etsiä päänympäriltä kipukohtaa, mutta mitään ei löytynyt. Myöhemmin illalla äitini löysi Sepen kaulasta karvan seasta ampiaisen. Ilmeisesti se oli pistänyt Sepeä. Mitään oireita ei kuitenkaan tullut, joten oltiin onnekkaita.

Illalla menin itse ajoissa nukkumaan ja Sepe jäi vanhempieni kanssa Saunakoiraksi, eli päivystämään saunan verannalle. Sepe oli varoittanut reippaasti soutelijoista ja tuli mökkiin porukoiden mukana. Seurakoira, isolla ässällä.

Lauantaina tehtiin sieniretket pariinkin lähisaareen, yhteensä parituntia. Vieraissa paikoissa Sepe oli kiinni lähimökkien takia, mutta metsässä kulkeminen sujui hienosti, Sepe osasi kiertää esteitä oikeilta puolilta eikä vetänyt. Saalistakin saatiin. Mutta kyllä Sepe olikin iltapäivän ja illan väsynyt! Mökillä se vain nukkui jaloissa ja kävi pihalla pissalla. Kertaakaan koko viikonloppuna Sepe ei muuten pissannut sisälle, vaan tuli aina pyytämään ulos, mahtavaa sekin!

Mökillä Sepe nautti vapauden ohella varmaan eniten myyrien pyydystämisestä. Äitini antoikin luvan saalistaa kaikki jos vain tarmoa riittää. No Sepe ainakin yritti kovasti.

Tässäpä pika kuulumiset taas tänään, kuvia tulee, kun ehdin laittaa! :)

Puoli vuotta Sepeä

Sepedemus the Dog täytti tänään sisaruksineen puolivuotta. Päivää juhlittiin extraleikeillä ja pitkällä lenkillä Pihlajavuorelle, Sepe sai juosta vapaana ihan elämänsä kyllyydestä. Iltalenkilläkin vastaan tuli Kaapo-koira, jonka kanssa Sepe pääsi leikkimään. Kaikin puolin Sepe on ollut iloinen ja leikkisä.

Synttäriposet Pihlajavuoren huipulla

Synttäreitä on varjostanut kuitenkin suru-uutiset toissa päivältä. Sepen sisko, Ruby, jäi auton alle ja menehtyi. Vaikka itku ei ole mikään ominaispiirteeni, istuin lattialla silmät vuotaen vaikka kuinka kauan. Tuli niin selväksi, että se voisi olla myös meidän koira. Ei voi muuta kuin toivoa jaksamista Rubyn perheelle. Erityisen pahalta Rubyn pois meno tuntui, koska Sepe ja Ruby olivat kuin kaksi marjaa, Sepe menetti kaksosensa. Ja myös siksi, ettei Sepe ehtinyt nähdä Rubya meille muuton jälkeen. No, eipä se taida näistä sisarustapaamisista mitään ymmärtääkään, hyvä niin.

No takaisin vähän iloisempiin aiheisiin. Sepen synttäri-iltapaino oli 15,6kg, poika kasvaa kohisten. Merkkausta Sepe harjoittelee ahkerasti. Iltapäivällä töistä tullessa ei ollut tullut pissaa lattialle ja Sepe pidätti vielä ruuankin yli. Tosin heti kun ulko-ovesta päästiin, nesteitä poistui aivan tolkuton määrä. Hyvin sitä silti riitti koko lenkin varrelle. Lenkillä Sepe pysyi koko ajan 20m säteellä ja tuli aina kutsuttaessa. Tuollainen lenkkeily Sepen kanssa on niin kivaa. Niin ja ei muuten nähty lenkillä yhtään ihmistä. Kotipihassa Sepe saikin sitten kolmet uudet rapsut.

Sepe on muuten osallistuvan koiran sanakirjamääritelmä. Kun ollaan mökillä, Sepe menee aina mukana hakemaan puita, käymään huussissa, ihan mitä vain. Kun ollaan kotona ja Jussa pelaa, makaa Sepe jaloissa pöydän alla. Kun minä ompelen tai leikkaan kappaleita, hengailee Sepe kankaiden tai kaavojen päällä, tai makaa jaloissa ompelukoneen rauhoittavassa surinassa. Hauska heppu, ei voi muuta sanoa.

Merkitsemisharjoitukseen järjesty!

Aamu alkoi tänä aurinkoisena sunnuntaina vähän seitsemän jälkeen. Koska miehen unta datatun yön jälkeen ei häiritse mikään (paitsi ulkoa puskeva auringon valo), oli minun noustava sinnikkäisiin "Ootteks te jo hereillä?" -tarkastuksiin. Aamupalaa laittaessani Sepe sitten yritti sinnikkäästi oksentaa tyhjästä mahasta matolle. Limaahan sieltä sitten vain tuli, useampaan kertaan. Täytyy seurailla tilannetta. Aamupala ei maistunut, ei itseasiassa edes koskenut, mutta toivottavasti päivän mittaan kippo tyhjenee, onhan siihen laitettu sekaan maitohappobakteeritkin.

No käytiin sitten aamu pisulla, 20min pyrähdyksestä en edes kehtaa puhua lenkkinä. Toissapäivänä näin Sepen ensimmäistä kertaa pissaavan niin kuin isot pojat on näyttänyt, koipi kohti taivasta, ja tänä aamuna sitä sitten harjoiteltiin oikein urakalla. Sepekin näytti piristyvän ihan silmissä kun pääsi haparoiden seisomaan kolmella jalalla ja lirauttamaan joka puskan juureen. "Tämä se vasta on elämää!"

Tuona samaisena perjantaina, kun pissaus tyyli muuttui, tuli herralle myös kiitettävät 15kg täyteen. Sylikoiramitoissahan se vielä on, vaikka ollaankin saman korkuisia, kun istutaan rinnakkain lattialla. Vastahan meille tuli se yhdellä kädellä kannettava karvapallo!

Käytiin lenkkeilemässä vanhan varuskunnan maastoissa ja ihmettelemässä juoksuhautoja ennenkuin ne kaivetaan ylös.

Vietettiin hyvin ansaittua yhden viikon kesälomaa tuossa edellisviikolla ja aloitettiin se kolmen päivän mökkeilyllä. Sepe rakastaa saarta. Siellä vetää vapaata mäkitreeniä noin 16h päivässä (ja vain 16, ei 24, koska mamma pakottaa sisälle yöksi, vaikka kuinka yrittäisi piiloutua talon alle) ja seurailla puiden kantoa, saunomista, syömistä, melomista... Soutuveneessä Sepelle meinasi vähän tulla tylsää, se kun liikkui niin armottoman hitaasti.

Keskiviikkona lähdettiikin sitten käymään kaupunkikotona, oikeassa kodissa. Vaikka Sepe onkin nyt suuremman osan elämästään viettänyt Keski-Suomen pimeässä korvessa, se sopeutuu kyllä vähän suurempaan ihmismassaan huomattavan hyvin. Itseasiassa esimerkiksi lenkkipolulla muiden ohittaminen sujuu paljon paremmin, lähes loistavasti! Johtunee joko siitä, että jokainen vastaan tulija ei ole tuttu tai tutuntuttu, joten niitä ei vain kiinnosta, tai sitten siitä, että vastaan tulijoita on vaan niin paljon, ettei enää jaksa kiinnostua jokaisesta.

On niissä vastaan tulijoissa myöskin huonot puolensa. Fillarin saa kulkemaan aika napakkaa tahtia ja tilannenopeus tahtoo olla vähän teoreettinen käsite, ainakin osalla. Yhden tilanteen jälkimainingeissa pääsi muutama voima sanakin. Noin 1,5m leveä kevyenliikenteen polku, vastaan tulee fillari, jonka näki hyvin jo kaukaa. Vainoharhaisen hyvän kuuloni ja maalla opitun "kukas siellä pihassa nyt on?" -kyttäyksen ansiosta havaitsin, että myöskin selän takaa lähestyy fillari, about samalla etäisyydellä. Ja takaa tuleva ei tehnyt elettäkään, että olisi himmannut ohitettavan kohdalla, vaikka näki, että myöskin edessä tulee fillari. Pikatilanteen ratkaisu, minä ja koira ojassa. Fillarit kohtasivat n. 2-5m edessämme, johtuen lähinnä siitä, että edestä tuleva hiljensi vähän vauhtiaan. Jos ei oltaisi väistetty ja jos se edestä tuleva fillari ei olisi himmannut, oltaisiin kohdattu samassa kohdassa ja meistä olisi ollut jäljellä vain märkä läntti. Rispektit työmatkapyöräilylle, mutta jos jotain kovaa olisi ollut kädessä, olisi se kyllä sen takaa tulleen takaraivoon lentänyt, niin paljon sieppasi.

No, lauantaina tuli kavereita kylään ja illalle oli liput Musen keikalle. (Aivan mahtava show by the way, vaikkei musiikki suosikkia olisikaan, ihan vain massiivisen esityksen takia kannattaa joskus käydä katsomassa, jos tilaisuus tulee.) Olin aiemmin aamupäivällä käynyt kaupungilla ja löytänyt alesta kaksi paria uusia kenkiä, kiilakorolliset tennarit/nilkkurit, jotka pääsivätkin keikalle (ilman niitä en olisi nähnyt sitäkään vähää permannolla) ja kerrankin sopivan korkoisella korolla varustetut perus avokkaat vieläpä räleässä värissä. Avokkaat jäi eteiseen, eihän meidän koira ole ikinä koskenutkaan kenkiin. Lähtiessä tehtiin Sepelle erilaisia pahvipötköjä herkkutäyttein, jotta aika ei kävisi niin pitkäksi.

Takaisin tullessa kämppä oli täynnä pahvia, yllätys. Mutta: yksi avokas puuttui eteisestä ja sohvan vierestähän se löytyi. Sen korossa ei ollut kuin metallitappi ja vähän täyteainetta jäljellä (piti napata kuva, mutta jäipä ottamastta). Näytin sitä mies-ystävälle (siis ystävälle, joka on mies, onpa kömpelö ilmaisu) ja ensimmäinen reaktio oli tulla halaamaan. Lohduttavia sanoja: "Sä voit aina ajatella, että ne olis kuitenkin ollut jalassa ihan paskat." Niin, kertaakaan en ehtinyt käyttää. Voin vaan kuvitella sen hetken: Sepe nuuskii nurkkia ja etsii uutta pahvipötköä, aika ovelastihan niitä on ripoteltu pitkin kämppää. Oi mutta mitä eteisessä onkaan! Tämä onkin jotain aivan uutta! Se näyttää vähän kengältä, mutta se ei haise yhtään iskän tai mamman hikivarpailta.. Ne on ostanut mulle tätä iltaa varten uuden lelun! Ai että! Tämähän on kiva, vähän heppoinen vaan tämä puru osa, ei oikein kestä käsittelyä!

Niin. No, onneksi eivät olleet kalliit, nilkkurit olisi itsettänyt jo vähän. Vieraiden kengät pääsikin sitten hattuhyllylle.

Automatkat meni Sepeltä loistavasti, ei kuolaa, ei oksennusta, pikku pätkiä makoilua ja keskimmäisellä takapenkillä päivystämistä. Takaisin tullessa autossa oli neljä aikuista ja Sepe, hyvin koko takapenkki veti sikeitä. Tässä ollaan siis menty eteenpäin.

Tässäpä taas suurimmat tältä erää. Sepe vetää nyt sikeitä parvekkeella ja odottelee innolla iltapäivän +28 astetta hetkiä. Toivottavasti tuo aamuinenkin oksentelu oli vain jotain "Hei syönpä tästä tätä sanomalehteä" -tyyppisen idean lopputulos, eikä mitään kummempaa.

I love sand, I just love it.

Yllätä itsesi saatat vaikka...

päätyä suolle!

Sade pyyhkäisi yli ja olo oli toivottoman vetämätön. Lenkille lähtö oli pakkopullaa, mutta olihan sinne lähdettävä. Saappaat jalkaan ja lammelle. Sepen juoksennellessa päätin käydä tsekkaamassa koivun juuret kanttarellien varalta ja mitä sieltä soittuneelta lammelta löytyikään! Lakkoja! Sepen kakkapussi kouraan ja marjat mukaan. Pikaisesta pakkopullalenkistä tuli puolentoistatunnin terapiamarjailu. Sepe veti kunnon suojuoksutreenit ja meillä on reilu litra lakkaa. Ei huonosti, ovelta noin 1,5km. Täytynee harrastaa useammin, täähän oli aika kivaa!

1,5kk oli ja meni

Niin se aika vaan laukkaa. Kesäkuu on jo ohi, eikä yhtään päivitystä, pahoittelen.

Arki täällä maalla on pyörinyt töiden, lenkkien ja kaupan ympärillä. Metsää täällä riittää, mutta ei juurikaan sellaisia länttejä, jossa Sepe voisi juoksennella vapaana, mikä on sääli. Kesä kuussa löysimme metsäpolun, joka vei vielä metsäautotielle ja tuolla pätkällä oli ilo lenkkeillä. Pikkumies sai kulkea vapaana, sillä se pysyy hienosti 25m säteellä, yleensä vain tien puolella, ja jos välimatka alkaa olla turhan pitkä, odota-pyynnöllä se pysähtyy seisomaan tai istumaan tien sivuun. Niin tai vaihtoehtoisesti kipittää pyytäessä lähemmäs.

 Maastolounas päiväretkellä

Ostettiin Sepelle ekat valjaat tuossa pari viikkoa sitten ja ollaan niiden käyttöä nyt opeteltu. Sepe on pieni perhosten metsästäjä, joten hyppyjä ja rajuja pyrähdyksiä on lenkeillä aika paljon ja katsottiin paremmaksi käyttää valjaita. Mukaan tarttuikin Rukan 5cm leveästä liinasta tehdyt, hyvät säätöominaisuudet omaavat valjaat. Ostohetkellä ne olivat snadisti isot, mutta jo hetken aikaa ovat istuneet hyvin.

Sepe vastusti aluksi valjaita henkeen ja vereen, olivathan ne tarkoittaneet siihen asti aina autoon joutumista. Pian se kuitenkin tajusi, että ei saakeli, näillä pääsee lenkille! Samalla myöskin automatkailu helpottui tavallaan, kun Sepe ei jo kotona tiennyt alkaa jarrutella. Nyt se jo hyppää itse takapenkille, onhan matkat yleensä aina suunnanneet johonkin kivaan paikkaan, niin kuin mökille.

 Uudet valjaat, rälee väriyhdistelmä musta-keltainen

Sepe alkai tiputtaa hampaita juhannusaaton kunniaksi. Huomattiin mökillä, että vetolelussa on verta ja heti tietysti mentiin tutkimaan Sepen suuta. Alkuun ja nähty mitään ja sitten tajuttiin, että oikealta kulmahampaan vierestä puuttuu hammas. Sen jälkeen niitä onkin tippunut kohtuu tasaisesti. Sepe ikään kuin purskuttelee hetken pää maata kohden ja sylkäisee sitten hampaan pois. Vaikka hampaiden tulo varmasti kutittaa, ei Sepe silti ole tehnyt pahojaan, vaan tyytynyt puruleluihin ja pahvipakkauksiin. Olen niin ylpeä siitä!

Viime viikonloppuna tehtiin pikavisiitti Etelän kotiin. Sepe tuntui olevat vähän hämillään, onhan se ollut pidempään maalla, kuin meidän kanssa kaupungissa. Kotiutuminen tapahtui kuitenkin tosi nopeasti, tosin ruoka ei maistunut ihan hirveän hyvin, johtunee ajomatkasta. Matka meni muuten hyvin, mutta alkuun pätkä mökkitietä, mikä on muuten Nesterally-pätkä, teki tehtävänsä ja oksennus tuli juuri ennen valtatietä. Kurja olo jatkui kotiin asti, mutta toista oksennusta ei tullut enää edes paluumatkalla, onneksi oli ilmastointu auto!

Sepen kanssa lenkkeily on edelleenkin mukavaa. Ollaan vähän harjoiteltu sivulla kävelyä, tosin se on vaiheessa "käydään sivulla, saadaan nami, lähdetään taas haistelemaan". Lisäksi Sepe on kuin huomaamatta oppinut "tälle puolelle", kun olen selkeästi sille niin sanonut aina kun olen ohjannut sen vasemmalle puolelleni. "Pois" ja "Alas" Sepe osaa hyvin ja rauhoittumisenkin jotenkin. Suurimmat missä on vielä petrattavaa on se perinteinen luoksetulo (tulee hitaasti ja sellaisen hajuraon päähän, ettei yltä ottamaan kiinni) ja ohitus. Luoksetuloa ollaan treenattu nyt aika paljon vapaana ollessa siten, että Sepe on saanut namin kun on tullut luokse, olen ottanut hetkeksi valjaista kiinni ja päästänyt sitten taas menemään. Toimii ihan kohtalaisesti. Ohitus on hankalaa, kun jokainen ihminen on potenttiaalinen ystävä ja rapsuttaja (joita koiranpennulle muuten riittää, halusit tai et) ja jokaisen koiran kanssa pitäisi päästä leikkimään, leikkikaverit kun ollut aika kortilla. Paikallinen koirakanta tuntuu olevat niin iäkästä, ettei pennulle oikein löydy leikkikaveria. Onneksi Vili 1v tarjosi tässä yksi ilta hyvät hippaleikit.

Pahimpien helteiden ajaksi myös meidän sänky siirtyi parvekkeelle ja siellä sitten nukuttiin kaikki kasassa, uni ajan Sepe pysyi betonilla petarin päässä, mutta auta armias, kun se näki mitään hereillä olon merkkejä, pusumyrsky oli varma.

 Ja vaikka uimaan ei vielä uskalletakkaan, läträäminen on kivaa!

Tässä nyt tiivistys viimekuusta, yritän kirjoitella vähän ahkerammin jatkossa!

Kesä ja kärpäset

Nyt on viimeisetkin tentit ohi ja voi viimeinkin keskittyä oleelliseen eli kesän viettämiseen karvakaveri-Sepen kanssa (ja toki ensi talven ruuan tienaamiseen siinä ohessa).

Sepe on kotiutunut hyvin uuteen kotiinsa eikä sitä tunnu häiritsevän edes yläpuolella pörräävät hävittäjät. Meidän koira onkin terästä. Erityisesti Sepe on nauttinut hoitopäivistä mummun ja papan kultana mökillä, jossa se saa edelleen juosta ja kävellä vapaana. Muutama punkki on taas jouduttu vetämään ukolta pois, onneksi löytyvät niin helposti.

Löydettiin tässä vähän aikaa sitten ihan mahtava ulkoilupaikka melko läheltä kotoa. Metsäpläntti lammen rannassa, hyväksi tallatut polut, jotka ovat kuitenkin selkeästi maastomaiset kivineen ja juurineen. Ikinä en ole ketään siellä meidän lisäksi nähnyt, mutta kai joku niitä polkuja käy tallaamassa, kun niin auki ovat. Kyseistä länttiä käytämme tällä hetkellä päivittäin, siinä kun on niin hyvä köpötellä ja harjoitella luoksetuloa, joka onkin nyt parantunut merkittävästi.

Viime viikonloppuna Sepe pääsi ensimmäistä kertaa veneeseen ja heti moottoriveneeseen. Matka mökkilaiturille taitettiin autolla ja yllättäen matka sujui HIENOSTI. Lähemmälle mökille kulku autolla on selkeästi totuttanut Sepeä, kuola ei enää valunut jokena, meno matkalla huulet vähän kostuivat ja paluu matkalla poika vain nukahti takapenkille! Aivan mahtavaa. No takaisin siihen veneilyyn. Utelias poika kun Sepe on, oli se heti nuuhkimassa venettä, kun laiturille pääsi. Veneeseen nostaessa ei sanonut mitään, moottorin käynnistyessä no problem ja matkan aikanakin tuntui vain nauttivan viilentävästä tuulesta ja vesiroiskeista naamalla. Tosin hihna oli tarpeen, koira olisi ollut liikkuvasta veneestä järvessä alta aikayksikön, näyttihän tuo välkähtivä vesi niin kivalta.

Mökillä Sepe saikin juosta vapaana saaren rauhassa ja lempipaikka ylitse muiden olikin viileä mökin alunen. Kun vähän kaivoi vielä kosteaa soraa näkyviin, niin avot! Koira tuntui nauttivan olostaaan täysillä, kiva päivä siis.

Nyt kun ei tarvitse käydä töissä ja koulussa yht'aikaa aletaan Sepen kanssa treenaamaan vähän viime kuukautta aktiivisemmin. Innolla odottaen!

Aika rientää ja kiire painaa

Viikot ovat menneet aivan älyttömän nopeasti!

Edellisen päivityksen jälkeen olin itse viikon tenttimässä, jolloin pojat olivat kahdestaan maalla. Hyvin tuo aika oli mennyt, tosin ensimmäiset punkit oli nypitty jo tuolloin.

Tulin maanantaina, mies lähti tentteihin keskiviikkona. Täytyy myöntää, että vieraaltaan täyspitkät työpäivät ovat itsessään jo rankkoja ja ruokkiksella vielä olen käynyt poikaa käyttämässä ulkona. Kotiin tullessa poitsulle ruoka ja heti pitkälle lenkille. Kyllä se kummasti piristää, mutta täytyy myöntää, että eipä tentteihin ole tullut ihan hirveästi luettua.

Sepe oli viime viikonlopun ensimmäistä kertaa hoidossa miehen ollessa tenteissä ja itselläni oli viikonlopun yli harjoitus, johon koiraa ei voinut mukaan ottaa. Viikonloppu oli mennyt hyvin. Hoitopaikka oli vielä syrjemmässä, kuin tämä maalaiskämppä, joten poika sai olla lähes koko viikonlopun ulkona vapaana. Ja sehän on Sepestä mukavaa. Ensimmäisenä yönä oli ollut ihmeissää, että eikö tässä kotiin mennä, mutta toisena yönä nukkui kuin tukki. Hyvä näin. Mammaa jännitti enemmäin kuin Sepeä.

Punkkeja tuntuu olevan kiitettävästi. Taas tänään sai yhden nypätä naamasta. Täytyy vielä tarkastaa tarkemmin iltaisin. Onneksi punkkikynä on niin hyvä ja helppo käyttää.

Tässä tiiviisti. Onneksi toukokuu loppuu kohta ja vähän kiire helpottaa!